Kauneus opettaa sanoittamaan tunteita

Koska viimeksi näit jotain kaunista? Mitä se oli ja mikä siitä teki niin kauniin, että se pysäytti sinut toteamaan sen kauneuden? 

Lenkillä ollessani näin tuulessa leijailevan sulan. Ajattelin ”kylläpä on kaunis sulka” ja olin aikeissa jatkaa matkaani. Jostain syystä näky kuitenkin pysäytti minut fyysisesti, hiljensi askeleeni ja jäin seuraamaan sulan kevyttä liikettä. Aloin tietoisesti miettimään mikä sulasta teki erityisen kauniin – väritys, keveys, herkkyys, vapaus. Olin tämän kauneuden äärellä pidempään kuin vain hetken ja sain siitä valtavasti energiaa.

Kauneuden huomaaminen opettaa meitä sanoittamaan myös tunteita, kun annamme sille mahdollisuuden.

Kuljemme arjessamme usein laput niin silmillä, kiireessä ja väsyneinä, ettemme huomaa kauneutta. Kauneuden näkeminen tuottaa meille mielihyvää, rauhoittaa mieltä ja vähentää stressiä. Kauneus voi saada meidät pysähtymään hetkeksi. Se voi keskeyttää ehkä kiireisen tai ylitsepursuavan ajatuksenvirtamme, mutta sillä on myös hyvin opettava tehtävä. Kauneuden huomaaminen opettaa meitä sanoittamaan myös tunteita, kun annamme sille mahdollisuuden.

Katso hetki ympärillesi, mitä näet? Mikä on kaunista? Kuvaa tätä kauneutta mielessäsi. Se voi olla jotain aivan uutta, jota näet ensimmäistä kertaa tai jotain hyvinkin tuttua, vaikka valokuva työpöydälläsi, jota katsot päivässä monta kertaa ohimennen. Nyt pysähdy ja kerro itsellesi mielessäsi mikä näkemästäsi tekee kauniin. Huomaatko vaikutuksen?

Keräät itsellesi arvokasta tietopankkia, joka auttaa tunnistamaan tunteidesi mahtavaa monipuolista kirjoa erilaisissa tilanteissa.

Samaa pysähtymistä ja sanoittamista tarvitsemme tunteidemme äärellä. Jokaisella kokemallasi tunteella on tarkoitus, se haluaa kertoa jotain. Kun pysähdyt tietoisesti ja annat tuntemuksillesi sanoja, annat tunteelle samalla tilaa ja hyväksyntää. Aivan kuten kauneudelle. Keräät itsellesi arvokasta tietopankkia, joka auttaa tunnistamaan tunteidesi mahtavaa monipuolista kirjoa erilaisissa tilanteissa. Vahvistat tunteiden tunnistamisen muistijälkeäsi erilaisia mielikuvia ja sanoja käyttämällä. Huomaat, miten laajasti koet erilaisia tunteita yhden päivän aikana ja toisaalta, miten tärkeä kyky tunteiden sanoittaminen on.

Palataan vielä näkemääni ilmassa leijailevaan sulkaan ja miten se antoi minulle ymmärrystä tunteistani. Huomattuani sulan jokin minussa reagoi. Sain sulasta ärsykkeen, syyn reaktioon, joka tuotti ajatuksen ”kylläpä on kaunis sulka” ja samaan aikaan koin hyvänolon tunnetta, ehkä voisin sanoa jopa onnellisuutta. Tämä tunne puolestaan olisi voinut olla vain ohimenevä tunne, mutta tällä kertaa se oli sen verran voimakas, että se sai minut ajattelemaan ajatteluani tietoisemmin. Ja aloin pohtimaan kokemaani tunnetta. Koska otin sen tietoiseen käsittelyyn se vaati tietysti myös hieman enemmän aikaa.

Olin antanut tunteelle vapaasti tilaa olla ja koska tunne oli positiivinen, hain sen kasvulle vielä lisää tilaa ja annoin kasvaa.

Lenkkiä jatkaessani lähdinkin pohtimaan tilanteen syitä sitä kautta, että koitin tunnistaa jo aiemmin mainitsemiani syitä, miksi sulka oli mielestäni kaunis. Sanoittaessani näitä syitä mielessäni huomasin, että ympärilläni oli paljon enemmänkin kauneutta. Sillä samalla lenkkipolulla, jolla olen ollut monet kerrat. Mitä enemmän asiaa mietin ja katsoin ympärilleni, sitä enemmän tunteeni kasvoi. Se sai erilaisia sävyjä ja sen vaikutus kasvoi suuremmaksi kuin olin osannut odottaa. Ymmärsin myös syyn. Olin antanut tunteelle vapaasti tilaa olla ja koska tunne oli positiivinen, hain sen kasvulle vielä lisää tilaa ja annoin kasvaa. Ja se teki hyvää monella tapaa laskemalla sykettäni, rauhoittamalla ajatuksenvirtaani työasioista, pitämällä minut kiinni hetkessä, rentouttamalla hartiani ja keventämällä askeltani.

Koemme päivässä kymmeniä eri tunteita. Kaikkien äärelle ei tarvitse pysähtyä näin tietoisesti, mutta kaikkea ei kannata myöskään ohittaa. Oli kyse sitten positiivisesta tai negatiivisesta tunteesta anna tunteellesi välillä tilaa. Havaitse tunteita kehossasi, kuuntele tunteen välittämiä viestejä ja anna tunteelle nimi. Jokainen pysähtyminen opettaa ja uskallan veikata, että huomaat positiivisia vaikutuksia nopeammin kuin uskotkaan.